Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Perustuuko tämä johonkin lähteisiin vai luuloihin? Eikö kungfutselaisuus ole nykyisin nimenomaan rohkaistua? Islaminuskoisia on enemmän kristittyjä, mutta sitä ei edes ole mainittu. |
Kiinan uskonnot ovat perinteiset taolaisuus, kungfutselaisuus ja buddhalaisuus. Näistä kolmesta uskonnosta käytetään usein termiä "Kiinan kolme tietä". Taolaisuus ja kungfutselaisuus ovat syntyneet Kiinassa, ja buddhalaisuus on peräisin Nepalista. Myös kristinusko ja islam ovat eläneet Kiinassa jo pitkään. Buddhalaisuudesta ja taolaisuudesta juontava Falun Gong -liike on ollut esillä, kun Kiinan kommunistinen puolue ja valtio ovat pyrkineet hävittämään sen väkivaltaisesti presidentti Jiang Zeminin päätöksellä.
Virallisten tietojen mukaan maassa on noin 100 miljoonaa uskonnollisesti aktiivista ihmistä, eräiden arvioiden mukaan 300 miljoonaa. Näistä noin 200 miljoonaa olisi buddhalaisia, taolaisia tai palvoisi legendaarisia hahmoja kuten lohikäärmekuningasta tai hyvän onnen jumalaa. Buddhalaisuuden suuntauksista theravada- ja tiibetinbuddhalaisuus ovat etnisten vähemmistöjen kannattamia. Perinteisesti islaminuskoisia kansoja, huita, kazakkeja ja uiguureja on Kiinassa noin 20 miljoonaa. Kristittyjä on mahdollisesti jopa 40 miljoonaa, virallisten lukujen mukaan 16 miljoonaa.[1] Toisen tutkimuksen mukaan maassa olisi 40 miljoonaa protestanttia ja 14 miljoonaa katolilaista. Katolilaiset ovat jakautuneet kommunistihallinnolle uskolliseen niin sanottuun patrioottiseen kirkkoon sekä Vatikaanille lojaaliin maanalaiseen kirkkoon.[2] Vuonna 1949, kun ulkomaiset lähetyssaarnaajat karkotettiin maasta, siellä oli 700 000 kristittyä.[3]
© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search